45 vuotta sitten Arto Kulmala eleli 47 vuorokautta kuin poikakirjojen päähenkilö.
Venemessuilla on sipoolaisen Marinon osastolla näytteillä ihmeellinen pala mennyttä maailmaa.
Se on tuulilasillinen lasikuituinen perämoottorivene, sellainen, jolla 1970-luvulla ajeltiin saarimökeille tai vedettiin vesihiihtäjiä.
Vene ei hohda. Se on erittäin käytetty. 45 vuotta sitten sillä ylitettiin Atlantti.
Lähtöpaikka oli aavikkoralleista tuttu Dakar. Ajatus oli osua Ranskan Guayanaan, mutta päädyttiin 800 km pohjoiseen brittiläiseen Guayanaan mikä ei ollut ihme, sillä enimmäkseen ei tiedetty, missä ollaan.
Kiehtovinta on suorituksen amatöörimäisyys. Tänään valmistauduttaisiin tieteellisen tarkasti ja vene olisi Audin, Red Bullin ja Volvon mainosten peitossa.
Pieni tarra sivutuulilasissa näkyykin. Karjalasta kajahtaa. Lienee siinä siksi, että nuoret miehet ovat maailman sivu läiskineet tarroja kulkupeleihinsä.
Vaikka Marino Mustang on puhdas moottorivene, Psycopaatti eteni Atlantin yli lähinnä purjeen avulla. Kuva: Pete Aarre-Ahtio
Atlantille perämoottorilla
Kevätkesällä 1970 tehtiin vähän pitempi retki, seikkailu, käyttääksemme vanhojen poikakirjojen sanaa.
Mukaan otettiin simmarit, sukelluslasit, räpylät, teepaitoja, yötä varten puserot, raksakypärät hellepäähineiksi, sätkäkone, piipputupakkaa ja totta kai eväät.
Mikä sai 20-vuotiaan nuorukaisen lähtemään Atlantille perämoottorilla?
– No, mä vaan menin käymään Turussa ja Seppo kysyi, lähdenkö mukaan, Arto Kulmala, 66, kertoo hiljaisella äänellä.
No, mä vaan menin käymään Turussa ja Seppo kysyi, lähdenkö mukaan.
– Äidin mielestä idea ei ollut hyvä.
Kulmalasta ei saa irti pienintäkään kerskuntaa. Kaiken kunnian ja kehun hän antaa matkakumppanilleen.
Seitsemän vuotta vanhempi Seppo Muraja ei ole enää kertomassa. Tinttinsä lukeneet muistavat kapteeni Haddockin ja Biskajanlahden hirmuiset myrskyt. Yksi sellainen koitui maaliskuussa 1974 Murajan kohtaloksi. Hän oli moottoriveneessä matkalla maailman ympäri, yksin. Kumppani oli jättäytynyt kyydistä Ranskassa.
– Alun perin Seppo pyysi mukaan minua ja lupasinkin, mutta tulin katumapäälle ja sanoin hyvissä ajoin, etten lähde. Atlantti vielä menee, mutta ei enää Tyyni valtameri.
Ruokaa rahtilaivoista
Jos jaksaa katsoa samaa naamaa Atlantin tyvenet sekä myrskyt ja pyytää kaveria vielä uudelle reissulle, voi sanoa, että matka onnistui.
– Ei kaduta pätkääkään. Ei mitään moittimista. Juttua riitti ja Seppo tykkäsi laulaa. Lihoinkin vähän.
Kulmala ja Muraja kuvasivat seikkailuaan kaitafilmille, kunnes vene kaatui. Kuvakaappaus filmistä.
Muraja hankki Psycopaatiksi ristityn veneen Marinolta. Isompikin oli mallistossa, mutta hän mieltyi 4,3 -metrisen Mustangin merikelpoisuuteen. Perään tuli 36 hv:n Archimedes, offshore.
– He maksoivat sen, muutenhan sen olisi voinut varastaa, naurahtaa Marinon Ben Fagerström.
– Sovittiin, että jos he toimittavat sen takaisin, saavat samanlaisen uuden. Se jäi meille ja kaivoimme sen esiin, kun aloimme tehdä Mustangia retrona.
Uusi Mustang poikkeaa hiukan Psycopaatista.
– Siellä Atlantin keskellä tyvenessä tuli aika pitkäksi ja Seppo keksi tehdä ikkunan, mistä näki kaloja ja delfiinejä. Kasasimme painon toiselle laidalle, kun aukko leikattiin. Lasin saimme sivutuulilasista. Paljon ruuveja ja plastic paddingiä.
Muraja oli rakennusmestari ja keksijä. Käytännössä matka tehtiin purjeella, sillä polttoainetta oli vain 125 litraa. Moottorilla ajettiin kiinni rahtilaivoja, joista pummattiin ruokaa. Eräästä brassialuksesta heitettiin kyytipojaksi pornolehti.
Norjalaiset eivät olleet päästää takaisin vesille
Poikien kypsyttyä pläkään he liftasivat norjalaiseen rahtilaivaan. Vene nostettiin kannelle ja pohja putsattiin simpukoista. Ongelmaksi tuli, ettei vastuuntuntoinen kapteeni olisi halunnut päästää heitä takaisin.
– Seppo jo suuttui.
Rakennuskypärät toimittivat aurinkosuojan virkaa.
Matka pääsi jatkumaan ja etelään valahtanut reitti oli saatu korjattua lähemmäksi suunniteltua. Edessä oli kovin koettelemus.
– Aallot tuntuivat kerrostalon kokoisilta, peräsin ei totellut, noustiin yhden päälle ja mentiin ympäri. Paniikki siinä tuli. Uitiin veneen viereen ja Seppo nykäisi minut ylös.
Veneen keskelle rakennettu varustesäiliö/nukkumakomero alkoi hengitysraon vuoksi täyttyä vedellä ja uppoaminen uhkasi.
Komerossa oli merihätää kärsimässä pulu, joka kerran yöllä oli laskeutunut ja nukahtanut purjeen vaijerille ja valunut kopiksi.
– Irrotimme moottorin, pudotimme sen köydellä painoksi ja menimme samalle puolelle heijaamaan.
Irrotimme moottorin, pudotimme sen köydellä painoksi ja menimme samalle puolelle heijaamaan.
Vene kääntyi ja pulukin pelastui ilmataskussa. Se pääsi jatkamaan matkaa eli sitä ei syöty, kuten siimalla pyydetty hai ja harppuunalla pyydetyt pikkukalat.
– Sinne se lähti, en tiedä mihin suuntaan, kun ei tiedetty, missä ollaan.
Hurja pallokalakin saatiin, mutta se jäi syömättä.
Kaasunkeitin pelastui kaatumisessa, mutta ruokailuvälineet ja irtotavara menivät pohjaan.
Kotiin konsulinkyytiä
Moottori ei toiminut enää sen jälkeen kun tankki täytettiin norjalaislaivalta saadulla valopetroolilla. Maihin tultiin purjeella.
– Siellä oli väkeä vastassa, joku kyläpahanen, jonka putkassa saimme yöpyä.
Pian saapui Suomen konsuli, ja kotimatka alkoi: konsulinkyytiä ja liftaamista. Jälkimmäinen oli tuttua.
– Kerran liftattiin kesälomalla Sepon kanssa edestakaisin Hammerfestiin kalaan. Jo silloin oli vaikea saada kyytiä poikaparina.
Atlantillakaan kaikki laivat eivät pysähtyneet.
– Eivät nähneet meitä.
Omaa venettä Kulmalalla ei ole koskaan ollut. Tänään hän on perheellinen eläkkeellä oleva rakennustyöläinen, joka joskus käy kavereiden veneellä kalassa.